Huom! Alla olevan OKL luvun kohdissa - osuuskuntaan sijoittaminen, rahan tai muiden taloudellisten arvojen, sisäänvirtaus on korostettu keltaisella.
Osuuskunnasta ottaminen, eli taloudellisen arvon ulos virtaaminen, on vastaavasti korostettu sinisellä värillä.
Kun ko. koko pykälän momentti on mielestäni yhdessä sijoittamisen ja ottamisen kannalta huomioitava, niin silloin olen käyttänyt niissä kohdissa vihreää korostusta.
HE 176/2001 N:o 1488/ 2001 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001
Osuuskuntalaki
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
...
Kun jäsenyys osuuskunnassa on päättynyt, entisellä jäsenellä on oikeus saada osuusmaksunsa takaisin siten kuin tässä pykälässä ja 2–6 §:ssä säädetään. Sama oikeus on sillä, jolle jäsenen oikeus on siirtynyt.
Osuusmaksusta palautettava määrä on osuusmaksusta maksetulle määrälle laskettava osuus palautukseen käytettävissä olevasta omasta pääomasta. Rahastokorotus luetaan maksetuksi määräksi, jollei säännöissä toisin määrätä. Palautuksen enimmäismäärä on osuusmaksusta maksettu määrä.
Maksettu määrä palautetaan kokonaan, jos osuuskunnalla on taseen mukaan jakokelpoista ylijäämää. Jos osuuskunnalla ei ole jakokelpoista ylijäämää, palautukseen käytettävissä oleva oma pääoma lasketaan siten, että:
1) osuuspääomaan lisätään taseen mukainen ylijäämä sekä vapaaehtoiset varaukset ja poistoero verovelalla vähennettynä; sekä
2) osuuspääomasta vähennetään tappio sekä muut 8 luvun 3 §:n 2 momentissa ja 4 §:ssä tarkoitetut jakokelvottomat erät.
Palautukseen käytettävissä oleva oma pääoma ja osuusmaksusta palautettava määrä lasketaan siltä tilikaudelta laadittavan tilinpäätöksen perusteella, jonka aikana jäsenyys päättyi. Palautettava määrä on suoritettava vuoden kuluttua tilikauden päättymisestä. Palautus katsotaan suoritetuksi, kun palautettava määrä on nostettavissa osuuskunnassa, jollei säännöissä määrätä toisin tai toisin sovita. Jos jäsenyys päättyy kuoleman vuoksi, palautettava määrä on suoritettava vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana osuuskunta sai kuolemasta tiedon.
Lisäosuuspääoman, sijoitusosuuspääoman ja pääomalainan huomioon ottamisesta osuusmaksun palautukseen käytettävissä olevan oman pääoman laskemisessa säädetään 11 luvun 9 §:n 3 momentissa, 12 luvun 1 §:ssä ja 13 luvun 2 §:n 3 momentissa.
Emo-osuuskunnassa osuusmaksujen palautukseen käytettävissä olevan oman pääoman määrä on taseen ja konsernitaseen mukaan lasketuista määristä pienempi.
Konsernitaseeseen perustuva palautukseen käytettävissä oleva määrä lasketaan soveltuvin osin noudattaen, mitä 1 §:ssä säädetään.
Edellä 1 §:n 4 momentissa säädetyn estämättä säännöissä voidaan määrätä, että osuusmaksun palautus maksetaan myöhemmin kuin vuoden kuluttua mainitussa momentissa tarkoitetun tilikauden päättymisestä (lykätty palautus). Säännöissä on tällöin määrättävä palautuksen ajankohdasta sekä entisen jäsenen oikeuksista osuuskunnassa jäsenyyden päättymisen ja osuusmaksun palautuksen välisenä aikana. Jäsenyyden päättymisestä huolimatta entiseen jäseneen sovelletaan 4 luvun 19 §:ää ja 5 luvun 11 §:ää, kunnes lykätty palautus on suoritettu.
Säännöissä voidaan 1 §:n 4 momentin estämättä määrätä myös, että palautettava määrä lasketaan myöhemmän kuin mainitussa momentissa tarkoitetun tilinpäätöksen perusteella.
Edellä 1 §:n 4 momentissa säädetyn estämättä säännöissä voidaan määrätä, että jäsen voi saada osuusmaksun palautuksen jakokelpoisen ylijäämän rajoissa välittömästi jäsenyyden päätyttyä tai säännöissä määrätyn ajan kuluessa jäsenyyden päättymisestä (nopeutettu palautus).
Säännöissä on tällöin lisäksi määrättävä nopeutetussa palautuksessa noudatettava järjestys ja kunkin tilinpäätöksen perusteella nopeutetusti palautettavien osuusmaksujen enimmäismäärä, joka voi olla enintään kymmenen prosenttia tilinpäätöksen mukaisesta osuuspääomasta.
Nopeutettua palautusta vastaavan määrän saa jakaa ylijäämänä vasta, kun on kulunut vuosi sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys päättyi.
Edellä 1 §:ssä säädetyn estämättä säännöissä voidaan määrätä, että oikeus osuusmaksun palautukseen säilyy, jos siitä maksettua määrää ei voida kokonaan palauttaa siten kuin 1–3 §:ssä säädetään (jälkipalautus). Säännöissä on tällöin määrättävä siitä, minkä tilinpäätöksen tai tilinpäätösten perusteella jälkipalautuksen määrä lasketaan, milloin palautus suoritetaan, ja siitä, milloin oikeus palautukseen päättyy. Säännöissä on tällöin määrättävä myös entisen jäsenen oikeuksista osuuskunnassa jäsenyyden päättymisen ja jälkipalautuksen suorittamisen välisenä aikana. Jäsenyyden päättymisestä huolimatta entiseen jäseneen sovelletaan 4 luvun 19 §:ää ja 5 luvun 11 §:ää, kunnes jälkipalautus on suoritettu.
Jälkipalautuksen määrä lasketaan siten, että 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa laskelmassa entisen jäsenen osuusmaksusta osuuskunnalle maksettu määrä otetaan huomioon täyteen määrään. Näin lasketusta palautettavasta määrästä vähennetään entiselle jäsenelle aiemmin palautettu määrä. Jälkipalautuksen määrä lasketaan aina vahvistetun tilinpäätöksen perusteella ja maksetaan noudattaen soveltuvin osin, mitä 1–4 ja 6 §:ssä säädetään.
Jos osuuskunta on asetettu selvitystilaan tai konkurssiin taikka poistettu rekisteristä ennen kuin osuusmaksu on palautettu 1–5 §:n mukaisesti, palauttamiseen sovelletaan osuuskunnan varojen jakoa koskevia 19 luvun säännöksiä.
Osuusmaksua voidaan alentaa:
1) osuusmaksun palauttamiseksi jäsenille;
2) jäsenten maksuvelvollisuuden vähentämiseksi;
3) osuuspääoman siirtämiseksi vararahastoon taikka 6 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitettuun ylijäämää tai vararahastoa vastaavaan rahastoon;
4) sellaisen vahvistetun taseen mukaisen tappion kattamiseksi osuuspääomasta, johon 6 luvun 2 §:n 7 kohdassa tarkoitettu ylijäämä ja sitä vastaavat saman pykälän 3 momentissa tarkoitetut erät eivät riitä.
Osuusmaksua alennetaan siten, että osuusmaksua koskevaa sääntöjen määräystä muutetaan. Osuusmaksusta maksettua määrää voidaan alentaa 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun tappion kattamiseksi myös sääntöjä muuttamatta.
Osuuskunnan kokous päättää osuusmaksun ja siitä maksetun määrän alentamisesta siten kuin 4 luvun 21–23 §:ssä säädetään. Osuusmaksusta palautetaan siitä osuuskunnalle maksetun määrän ja alennetun osuusmaksun erotus, jollei alentamispäätöksessä toisin määrätä. Tappiota katetaan jokaisesta osuusmaksusta samalla määrällä, jollei päätöksessä toisin määrätä. Tappion kattamisesta sanottu koskee myös rahastosiirtoa.
Osuusmaksun palautukseen käytettävään omaan pääomaan sovelletaan, mitä 1 ja 2 §:ssä säädetään palautukseen käytettävissä olevasta omasta pääomasta. Oma pääoma lasketaan siltä tilikaudelta laadittavan tilinpäätöksen perusteella, jonka aikana alentamista koskeva päätös rekisteröidään. Sama koskee siirtoa ylijäämää vastaavaan rahastoon.
Alentamisesta voidaan päättää, kun osuuskunta on rekisteröity. Osuusmaksun palauttamisesta ja siirtämisestä ylijäämää vastaavaan rahastoon voidaan päättää vain hallituksen suostumuksella.
Päätösehdotuksessa ja päätöksessä on mainittava alentamistapa ja alentamismäärä sekä mahdollisen palautuksen ajankohta.
Osuusmaksun alentamista koskeva sääntöjen muutos on ilmoitettava rekisteröitäväksi kuukauden kuluessa tai se raukeaa.
Alentamista koskevan sääntöjen muutoksen täytäntöönpanosta säädetään 4 luvun 21 §:ssä. Jos osuusmaksusta maksettua määrää alennetaan tappion kattamiseksi sääntöjä muuttamatta, alentaminen tulee voimaan, kun päätös on tehty.
Jos osuusmaksua tai siitä maksettua määrää alennetaan tappion kattamiseksi, osuuskunta ei saa jakaa ylijäämää ennen kuin on kulunut vuosi sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana alentamista koskeva sääntöjen muutos on rekisteröity tai osuusmaksusta maksetun määrän alentamisesta on päätetty sääntöjä muuttamatta.
Edellä 3 momentissa sanotun estämättä ylijäämää saa jakaa, jos osuuspääomaa, vararahastoa, ylikurssirahastoa ja sijoitusosuuspääomaa on yhteensä lisätty vähintään alentamisen määrällä.
Jäsenellä on oikeus vähentää vapaaehtoisten osuuksiensa lukumäärää.
Jos jäsen kuolee tai eroaa osuuskunnasta, myös vapaaehtoisen osuuden osuusmaksu palautetaan.
Vapaaehtoisten osuuksien lukumäärän vähentämiseen ja niitä vastaavien osuusmaksujen palautukseen sovelletaan, mitä 9 luvun 3 §:ssä ja tämän luvun 1–6 §:ssä säädetään ja säännöissä määrätään. Osuuksien lukumäärän vähentämisestä on ilmoitettava kirjallisesti osuuskunnalle siten kuin 3 luvun 4 §:ssä ja 23 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään.
Osuuskunnan kokous voi päättää vapaaehtoisten osuuksien lukumäärän vähentämisestä palautusta vastaan tai palautuksetta 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, jollei säännöissä toisin määrätä.
Osuuskunnan kokous voi myös valtuuttaa hallituksen päättämään osuuksien lukumäärän vähentämisestä, jos osuusmaksusta maksettu määrä palautetaan kokonaan vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana vähentämisestä päätetään. Valtuutus voidaan antaa enintään vuodeksi osuuskunnan kokouksen päätöksestä.
Jäsenen oikeus vapaaehtoisiin osuuksiin päättyy, kun hänet erotetaan. Osuuksia vastaavista osuusmaksuista maksetun määrän palautus määräytyy jäsenyyden päättymisen ajankohdan perusteella, jollei säännöissä toisin määrätä.
Osuuskunnan kokous päättää osuuksien lukumäärän vähentämisestä ja hallitukselle annettavasta valtuutuksesta siten kuin 4 luvun 21–23 §:ssä säädetään. Vähennettäviä osuuksia vastaavista osuusmaksuista osuuskunnalle maksettu määrä palautetaan kokonaan, jollei päätöksessä toisin määrätä. Tappion kattamiseksi osuuksia vähennetään jäsenten osuuksista maksettujen osuusmaksujen suhteessa, jollei päätöksessä toisin määrätä. Tappion kattamisesta sanottu koskee myös rahastosiirtoa.
Osuusmaksun palautukseen ja rahastosiirtoon käytettävissä olevaan omaan pääomaan ja vähentämispäätökseen sovelletaan, mitä 8 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Jos osuuksien lukumäärää vähennetään sääntöjä muuttamatta, oma pääoma lasketaan kuitenkin siltä tilikaudelta laadittavan tilinpäätöksen perusteella, jonka aikana vähentämisestä päätetään.
Osuuskunnan kokouksen päätösehdotuksessa ja päätöksessä on mainittava:
1) osuuksien lukumäärän vähentämistapa;
2) mitä osuuksia vähentäminen koskee;
3) missä järjestyksessä osuuksia vähennetään;
4) osuusmaksun palautuksen ajankohta;
5) valtuutuksen voimassaoloaika.
Valtuutukseen perustuvassa hallituksen päätöksessä on mainittava 3 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetut asiat.
Osuuksien lukumäärän vähentämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoon ja ylijäämän käyttörajoitukseen sovelletaan, mitä 9 §:ssä säädetään. Jos osuuksien lukumäärää vähennetään sääntöjä muuttamatta, vähentäminen tulee voimaan, kun päätös on tehty, ja osuusmaksu voidaan palauttaa, kun on kulunut vuosi sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana päätös on tehty. Viimeksi sanottu koskee myös siirtoa ylijäämää vastaavaan rahastoon.
Säännöissä voidaan määrätä osuuskunnan oikeudesta vähentää vapaaehtoisten osuuksien lukumäärää 7 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla (lunastusehtoiset osuudet). Säännöissä on tällöin määrättävä 12 §:n 3 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetuista asioista.
Osuuskunnan kokous päättää lunastusoikeuden käyttämisestä, jollei säännöissä toisin määrätä. Osuuskunnan kokous voi valtuuttaa hallituksen päättämään lunastuksesta siten kuin 11 ja 12 §:ssä säädetään.
Osuusmaksun palautukseen ja rahastosiirtoon käytettävissä olevaan omaan pääomaan, osuusmaksun palautukseen, rahastosiirtoon ja ylijäämän jakorajoitukseen sovelletaan, mitä 12 §:n 2 ja 5 momentissa säädetään.