Huom! Alla olevan OKL luvun kohdissa - osuuskuntaan sijoittaminen, rahan tai muiden taloudellisten arvojen, sisäänvirtaus on korostettu keltaisella.

Osuuskunnasta ottaminen, eli taloudellisen arvon ulos virtaaminen, on vastaavasti korostettu sinisellä värillä.

Kun ko. koko pykälän momentti on mielestäni yhdessä sijoittamisen ja ottamisen kannalta huomioitava, niin silloin olen käyttänyt niissä kohdissa vihreää korostusta.


Osuuskuntalaki

HE 176/2001 N:o 1488/ 2001 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001

Osuuskuntalaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

...

20 luku

Vahingonkorvausvelvollisuus

1 §
Johdon vastuu

Hallituksen jäsen, hallintoneuvoston jäsen, toimitusjohtaja tai selvitysmies on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut osuuskunnalle. Sama koskee vahinkoa, jonka hän on tätä lakia tai sääntöjä rikkomalla aiheuttanut jäsenelle tai jollekulle muulle.

2 §
Jäsenen vastuu

Jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän myötävaikuttamalla tämän lain tai sääntöjen rikkomiseen tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta on aiheuttanut osuuskunnalle, jäsenelle tai jollekulle muulle.

3 §
Vastuun sovittelu ja jakaminen

Vahingonkorvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakaantumisesta useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain (412/1974) 2 ja 6 luvussa säädetään.

4 §
Päätös kanteen vireillepanosta

Vahingonkorvauskanteen vireillepanosta osuuskunnan lukuun 1 tai 2 §:n taikka tilintarkastuslain 44 §:n nojalla päätetään osuuskunnan kokouksessa. Hallituksella on kuitenkin oikeus päättää rangaistavaan tekoon perustuvan korvauskanteen vireillepanosta.

Osuuskunnan kokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä tai kanteen nostamatta jättämisestä ei estä osuuskuntaa panemasta vireille kannetta, jos kokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa taikka muutoin ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä.

Jos osuuskunta asetetaan konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty kahden vuoden kuluessa siitä, kun osuuskunnan kokouksessa päätettiin myöntää vastuuvapaus tai olla nostamatta kannetta, konkurssipesä saa tämän päätöksen estämättä panna kanteen vireille. Sama koskee selvittäjää, jos edellä mainitun ajan kuluessa on aloitettu osuuskuntaa koskeva, yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitettu menettely.

5 §
Vähemmistön kanneoikeus

Jäsenten vaatimuksesta kanne voidaan panna vireille osuuskunnan lukuun 4 §:n 1 ja 2 momentin estämättä, jos:

1) osuuskunnan kokouksessa on myönnetty vastuuvapaus tai muutoin päätetty olla nostamatta korvauskannetta, mutta päätöstä vastaan ovat äänestäneet jäsenet, joilla on vähintään neljäsosa tai säännöissä määrätty pienempi osa osuuskunnan koko äänimäärästä;

2) päätöstä vastuuvapauden myöntämistä koskevassa asiassa ei ole tehty kahdeksan kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä; taikka

3) päätöstä korvauskanteen nostamista koskevassa asiassa ei muutoin ole tehty kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asiaa olisi pitänyt käsitellä osuuskunnan kokouksessa.

Kanteen voivat panna vireille jäsenet, joilla on vähintään neljäsosa tai säännöissä määrätty pienempi osa osuuskunnan koko äänimäärästä. Jos jäsen luopuu kanteesta sen vireillepanon jälkeen, muut kanteen vireille panneet jäsenet voivat jatkaa kanteen ajamista.

Kanne on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetusta osuuskunnan kokouksen päätöksestä tai 1 momentissa tarkoitetun määräajan päättymisestä tai, jos on vaadittu 7 luvun 7 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen toimittamista, siitä kun tarkastuksesta annettu lausunto on esitetty osuuskunnan kokouksessa, tai kun tarkastajan määräämistä tarkoittava hakemus on hylätty.

Kanteen vireille panneet jäsenet vastaavat oikeudenkäyntikuluista. He ovat kuitenkin oikeutettuja saamaan osuuskunnalta korvauksen niistä siinä määrin kuin osuuskunnalle oikeudenkäynnillä voitetut varat siihen riittävät. Tuomioistuin voi määrätä, että kanteen vireille panneille jäsenille on suoritettava heidän osuuksilleen tuleva osuus osuuskunnalle voitetuista varoista.

6 §
Kanteen vireillepanoajat

Kannetta osuuskunnan lukuun 1 tai 2 §:n taikka tilintarkastuslain 44 §:n nojalla ei voida panna vireille, ellei kanne perustu rangaistavaan tekoon:

1) hallituksen jäsentä, hallintoneuvoston jäsentä tai toimitusjohtajaa vastaan, kolmen vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jona kanteen perusteena oleva päätös tehtiin tai kanteen perusteena olevaan toimenpiteeseen ryhdyttiin;

2) tilintarkastajaa vastaan, kolmen vuoden kuluttua siitä, kun se tilintarkastuskertomus, lausunto tai todistus, johon kanne perustuu, esitettiin; eikä

3) jäsentä vastaan, kahden vuoden kuluttua päätöksestä tai toimenpiteestä, johon kanne perustuu.

Jos osuuskunnan lukuun ajettavan kanteen vireillepanoaika on kulunut umpeen, 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua kannetta ei voida panna vireille sen jälkeen, kun kuukausi on kulunut konkurssissa toimitetusta valvonnasta.

Sivun alkuun: OL. 20 luku Vahingonkorvausvelvollisuus

päivitetty 24.7.2007